Maalliset rikkaudet

Olen keksinyt uusia tapoja tienata lisää taskurahaa. Rahaa, jonka kulutan päihteisiin ja riettaaseen elämään. Asia välillä huolettaa minua, mutta en ainakaan ole vielä valmis luopumaan tavoistani.

Ensimmäinen tulonlähteeni on pyyteetöntä auttamista. Se kumpuaa jostain hyvin syvältä, ikään kuin sisäänrakennettu ominaisuus minussa. Olen valjastanut kroppani lääketieteen käyttöön. Olen siis lääketieteen rattopoika. Syön mitä vain muotoon, väriin tai vaikutukseen katsomatta. Luovutan lisäksi kaikkia mahdollisia eritteitäni vapaaehtoisesti, lisämaksusta annan muita näytteitä. Asiakkaitani ovat useasti keski-iän ylittäneet tätihenkilöt, jotka innokkaasti tökkivät, kaivavat ja valuttavat. Vaikka bisnekseni on vielä hyvin nuori, näen siinä suuret kasvun mahdollisuudet. Perustan tulevaisuudessa suuren talon täynnä kaltaisiani ja hallitsen sitä voimalla vaaleanpunainen puuhka olkapäilläni ja krokotiilikuvioiset kengät jalassani. Pian istun elokuvateatterissa kolme viikkoa putkeen saamieni ilmaisten elokuvalippujen voimin. Katson Mamma Mia! –elokuvaa keskeytyksettä. En luovu yhdestäkään lipusta. Minä olen ne ansainnut. Money, money, money! Trallalaa.

Seuraavan kerran kun syötte antihistamiinia, voitte vain kumartaa kolme kertaa Otaniemeen päin ja kiittää siitä työstä, mitä olen eteenne tehnyt. En suostu heräämään klo 6.00 aamulla turhaan, vaan vaadin maallisen hyvän lisäksi myös henkistä ylemmyyttä. Sitä uusi ammattini minulle tuo.

Uusin tulonlähteeni on kolumnit. Tajusin tänään, että Regina-lehti ottaa vastaan kirjoituksia ja jos oma tuotos päätyy julkaistavaksi, siitä saa palkkioksi 50-150 euroa. Mikä mahdollisuuksien kenttä! Pääsisin ilmaisemaan itseäni haluamallani tavalla; korvat punaisina kirjoittaisin tuhmia rakkaustarinoita niitä kaipaaville. Kirjoittaisin vuolaasti rakkauden puutarhoista ja putkimiehen ammatista. Julkaisut lisäisin tietenkin ansioluettelooni. ”Nikkanen J.: Viileä hiekka polttavalla ihollasi” Pelottavinta kuitenkin olisi lukijoiden kannalta elämän raadollisuus. Heidän horoskooppinsa kirjoittaa luultavasti kalju mies, jonka viimeiset jäänteen hiuksista on vedetty kaljun yli ja päiväunensa kertoisi nimimerkin ”AngelicAndré” taakse kätkeytyvä kokkaustaidoton tulevaisuuden epäonnistuja.

Kaksi askelta taaksepäin

Pian on kulunut kaksi vuotta siitä, kun lähdin vuodeksi vaihtoon Sveitsiin. Vuoden kestänyt blogin kirjoittaminen kävi voimille ja tarvitsinkin toisen vuoden siitä toipumiseen. Nyt juhlapäivän kunniaksi päätin aloittaa jälleen kirjoittamisen. En ole varma, riittääkö elämässäni tapahtumia, joista kirjoittaa. Vaikka kesä olikin valoisa ja elämäni useimmiten hauskaa, toivon todella, että syksy tuo toivotun masennuksen ja musertaa minut henkisesti vahvalla kämmenellään. En halua kirjoittaa pikkulinnuista, pörröisistä murmeleista ja sateenkaarista. Lisäksi muusani on tällä hetkellä monen matkan päässä. Mistä löydän uuden innoittajani elämääni? Blogin hengettäriä otetaan vastaan; uhrautukaa yhteisen hyvän nimissä!

Vaikeuksia aiheuttaa se, että ihmiset, joiden kanssa elän, saattavat myös lukea tätä. Tämä on oikeaa elämääni ja nyt on vaikeaa piiloutua. Oli niin helppoa aiemmin, kun tiesi, että vuoden päästä en näe enää ihmisiä, joista kirjoitan, mutta tämän maailman ihmiset eivät kaikkoa. Kaikki mätänevät hitaasti paikalleen kanssani.