Sietämätön keveys

Olen menettänyt täysin ajantajun elämästäni. En osaa sanoa, mitä tein toissapäivänä enkä tiedä enää, söinkö liikaa viime jouluna tai missä asuin neljä vuotta sitten. Katson ikkunasta ulos ja näen saman maiseman kuin luulen nähneeni koko elämäni, vaikka tiedän asuneeni täällä vain kahdeksan kuukautta. Aika ei kuitenkaan ole pysähtynyt, vaan se liikkuu nopeasti. Usein kiertää ympyrää. Tapaan samat kasvot baarissa ja tilaan oluen. Otan yöllä kello kolmen bussin kotiin ja harpon asemalta kohti kämppääni ja maa on kostea. Ilma myös. Kävelen punaisia päin, koska tiedän, että yöllä ei ole vaaraa. Joku satunnainen yökulkija pysäyttää minut ja pyytää kääntämään Boten Annan sanat hänelle saksaksi. En hämmästy, sillä tämä on elämääni.

Elämäni on kuin liukuoveni. Se on eri asia kuin tavallinen ovi. Sen avoimuus on liukuvaa eikä se ole milloinkaan kunnolla kiinni tai koskaan kokonaan auki. Ei ikinä sepposen selällään. Sitä ei voi paukauttaa suutuksissa kiinni, koska se saattaa lähteä kiskoiltaan tai kimmota liian kovasta voimasta jälleen auki. Se liikkuu huomaamattomasti, mutta sahaa eteen ja taakse. Jokainen kuulee, mitä sen takana tapahtuu, jos siellä sanotaan jotain. Mutta sen takana voi olla hiljaa ja huomaamattomissa ja toivoa, ettei kukaan astu sisään. Se on kuitenkin helppo avata ja nähdä kaikki vaatteet lattialla. Muutama muki lojuu pesemättömänä pöydällä. Sade kasteli avoimesta ikkunasta paperit, mutta koulukirjat säästyivät. Nyt ikkunalauta on puhdas. Tavarat eivät ole kuitenkaan niin sekaisin kuin ennen, sillä olen juuri siivonnut.

Pian astun erikoislaitteeseen ja jätän tämän Mikä-mikä-maan. Matka tänne ja pois kestää vain pari tuntia, mutta todellinen etäisyys on suurempi. Täällä asuu eri ihmiset ja kasvaa eri kasvit. Täällä jokainen on Peter Pan. Pieni, lentävä poika, joka leikkii yötä päivää. Siellä toisaalla jalat ovat tukevasti maassa ja vaikka hyppää korkealle, niin aina tömähtää takaisin maahan. Mitä korkeammalle ponnistaa, sitä kovempaa tippuu. Tietää murtavansa jalkansa hypätessään viidennestä kerroksesta. Siellä voi kuitenkin olla varma, ettei kukaan mukaan lähde lentoon.

Pian ostan ruisleipää, vaikka oikeasti haluaisin syödä vain vaaleaa paahtoleipää ja polttaa sormeni, kun yritän saada niitä ulos paahtimesta. Talvi tulee olemaan hyinen ja joudun tapaamaan ihmisiä ulkona, vaikka on pakkasta.