Kulttuurit

Karaoke. Elämän ilo. Heavykaraoke. Elämän suola. Ihmiset antavat kaiken ja yleisö ottaa vastaan kaiken. Hurja laulu, villi yleisö. Karu liikehdintä, hämmentynyt yleisö. Tunteiden kirjo valtaa jälleen sydämen, kun 16-vuotias laulaa Sepulturan Roots, bloody roots. Suorastaan loistava juontaja kysyy hänen ikäänsä ja yllättyy hänen nuoresta iästään ja sanoo, että täällä paikassa ei viinaa myydä 16-vuotiaille, se annetaan heille ilmaiseksi ja ojentaa hänelle drinkkipoletin. Laulajat seuraavat toisiaan ja yllätyn tasosta, sillä tunnen myötähäpeää vain silloin tällöin. Juontaja saapuu taas lavalle ja sanoo keventääkseen tunnelmaa, että mikä leijaileva makea haju täällä on. Siitä seurasi toinen illan kohokohdista, kun kanadalainen vaihtari seurueessamme kommentoi eräälle toiselle hämmentyneenä, että ”That’s not weed, that’s mint. I’m sure that’s mint.” Minun on erittäin vaikea pidättää naurua, sillä olin juuri ottanut yhden eukalyptus-pastillin ja olin ilmeisesti hönkinyt hänen vieressään. En sanonut asiasta mitään, mutta nauroin asialle koko illan. Mutta tarkka hajuaisti, pakko myöntää.

Toinen kohokohta: japanilainen esiintyjä laulamassa Seven nation armya. Hän ei ollut ikinä aiemmin kuullut biisiä ja oli täysin psykedeelinen. Juuri niin erikoinen ja outo kuin olen aina japanilaisten kuvitellut olevan diskoissa. Kuin yrittäisi kaikkensa ollakseen sveitsin saksaa puhuva kansalainen, mutta onkin vain suomalainen epätoivoinen wannabe. Kaikki vain on niin väärin. Lisäksi aasialaisilta ihmisillä on vakava mutaatio viinapää-geenissä. Luonnonvalinta tämän suhteen on mennyt niin harhaan. Aasialaisten alkuperä on Galapagos-saarella, eristyksissä olutpanimoista. Siellä ei ollut metsää, johon tehdä pontikkatehdasta. Siellä oli sirkkuja. Darwin ei jakanut ominaisuuksia tasapuolisesti. Damn you! Miksi annat japanilaisen kauhoa käsillään suuhunsa maahan kaatunutta olutta? Ihmiset villiintyvät, mutta huokaavat sydämissään.

Kanadalainen puhuu ja puhuu. Puhuu lisää ja puhuu. Joku voikin puhua jatkuvasti! Ihmiset raitiovaunussa kommentoivat, kun hän puhuu taukoamatta innokkaasti käsin eläytyen. Jollain on se taito. Kuuntelen ja yritän sanoa jotain väliin kuten kaikki muutkin, mutta yhä hän puhuu paljon ja nopeasti. Seura tekee kaltaisekseen ja yritän puhua englantia kyvyilleni liian nopeasti ja sekoan jatkuvasti. Päässäni ei pysy kahta vierasta kieltä. Kun opin saksaksi esimerkiksi sanan imettää, unohdan englannin kielen sanat imettää sekä synnyttää. Englantini huonontuu hurjempaa vauhtia kuin saksani kehittyy. Mutta ei pelkoa, että englantini päätyisi täysin nollaan tai miinukselle, sillä tarvitsisin siihen vielä noin 150 uutta saksan sanaa, kun tähän mennessä olen oppinut 13. Aika loppuu kesken ja hyvä niin.