Juon litran teetä kerralla

Olen herännyt lääketieteellisestä koomastani, jossa minut pidettiin tainnutettuna noin kuukauden ajan. Mutta itse asiassa minulla on diagnosoitu masennus. Tuttavani toimi lääkärinä ja kertoi, että neliportaisessa sopeutumisessa toinen askel on masentuminen. Kolmas askel on kuulemma kolme kakaraa ja viimeinen sveitsiläiset kansantanssit ja räkäinen ärrä. Mutta en tiedä, että voiko askelmia ohittaa tai hyppiä portailla takaisin. Mukulat ovat yleensä liian äänekkäitä, jos niitä ei kouli oikein, mutta ura katutaiteilijana esittäen tanssiperformanssia kiehtoo minua enemmän.

Herään iloisena uuteen arkeen joka aamu ja saan hyvän alun uuteen päivään, joten jaksan jälleen hymyillä koko päivän ja iloisena heittäytyä kohti uusia seikkailuja. Tästä pitävät kämppikseni huolen. He torkuttavat herätyskellojaan aamulla raivostuttavasti. Erityisesti ampumahiihtoa uskomattomalla tarmolla rakastava saksalainen on erikoistunut heräämiseen. Alussa hänellä oli neljä eri herätyskelloa, jotka soivat kaikki yhtä aikaa, kaikki erikseen ja jokaisella mahdollisella variaatiolla. Kello numero yksi aloittaa hiljaa, mutta sointi kovenee ajan myötä, mutta kellon numero kaksi sointi onkin jo hauskempi: se soi iloisen pirteää sävelmää. Kolmosella on erilainen ja tylsempi sävel ja ilmeisesti viimeisenä lenkkinä soi kello neljä, sillä se on aivan normaali kello, mutta soi todella lujaa. Hän valitti, että hän myöhästyy aina töistä, koska ei herää kelloihinsa. Olin erittäin hämmentynyt ja sanoin seuraavana aamuna tunkeutuvani kirveellä oven läpi ja paiskaavani kellot seinään niin, että siihen tulee jälki, josta joudumme kaikki yhdessä maksamaan.”Ai, kuuletko säkin mun kellojen soinnin?” NO MITÄS LUULET? Toiset nukkuvat haudassa, toiset aamuisin. Toiset heräävät joka aamu helvetilliseen luritukseen. Toiset eivät.

Vanhempi siskoni (kohta 30) kävi kylässä ja toi mukanaan 1,2 kiloa tervapiruja, 400g tuttifrutteja, purkkaa ja yllättävän paljon leipää. Laitoin tervapirut keittiön pöydälle tarjolle, koska tiesin saavani syödä kaikki itse. Samalla keräsin kuitenkin irtopisteet kämppiksiltäni, koska tarjoan jotain kaikille. Petos. Samaten tein taannoin turkinpippurien kanssa ja se onnistui hyvin. Taidan lisäksi tarjota heille raejuustoa, joka on ollut hieman liian pitkään jo jääkaapissa, enkä uskalla itse syödä sitä.

Saksan kieli sujuu yhä melko kehnosti. Pystyn jo kuitenkin hyvin seuraamaan keskustelua, jos huone on hiljainen ja tunnelma lämmin, mutta jos paikassa soi musiikki, niin ymmärtäminen käy lähes mahdottomaksi. En myös ymmärrä ihmisiä, jotka eivät ole aivan lähietäisyydellä. Elän siis suunnilleen säteeltään metrin kuplassa. Lisäksi kun puhun saksaa, en tee sitä kuin puhuisin suomea. Harvoin suomeksi huudahdan keskustelun välissä, että ”Toi on superia!”, mutta saksaksi tämä saattaa tulla suustani ilman ihmetystä, ehkä. Samaten lauseita ”hyvää ruokahalua”, ”toivottavasti tulee mukava päivä”, ”toivottavasti koirasi voi hyvin” ja ”lähdetäänkö yhdelle?” käytän vain, kun puhun saksaa. Suomeksi jokainen näistä lauseista olisi täysin mahdoton.

Koska joulusta on kulunut jo jonkin aikaa, uskallan jo kertoa, että suklaassa, joita annoin ihmisille, oli yllätys. Kaikki varmasti ihmettelivät, kun ne näyttivät hieman vaurioituneilta, mutta se johtui kuljetuksesta. Ostin ne suklaatehtaalta toisen luokan suklaana. Kerrottakoon, että paketissa lukenut teksti ”leicht beschädigt” ei tarkoita ”mielettömän hyvää”, vaan jotain muuta. Ajatus on tärkein.

Jännitystä Zürichissä: täällä oli mielenosoitus. Emme olleet varmoja, miksi ihmiset osoittivat mieltään, mutta kysyin ohikulkijalta ja hän arveli sen olevan ulkomaalaisvastainen. Adrenaliini virtasi vartalossani, mutta pettymyksekseni ei kauaa, sillä muistin, että kunhan leikin mykkää ja käytän viittomakielen taitojani, niin menen arjalaisesta. Loppuillasta sonnustauduinkin muiden mukana mustaan kommandopipoon ja ammuin vaarallisia raketteja. Lisäksi huutelin törkeyksiä aasialaisille. Viittomakielellä. Haukuin erästä kanaksi, mutta luultavasti hän ei ymmärtänyt, mitä tarkoitin, kun vispasin käsiäni kuin tiputanssissa. Noh, se oli hänen ongelmansa.

Taantumisen aika

Oli mukava käydä Suomessa. Kaikki tuntui niin tutulta. Heti ensimmäisistä hetkistä tiesin, että olen taatusti jälleen Suomessa. Sen tuntee. Ja varsinkin kuulee, sillä jälleen pystyin seuraamaan, mitä ihmiset puhuivat ja oloni oli hyvin hämmentynyt. Sitä ennen olen kävellyt kuolleena Zürichin kaduilla täysin tiedostamatta, mitä ympärilläni olevat ihmiset puhuvat ja mitä kriisejä heidän elämissään on. Nyt kuulin, mitä vieressä istuvan tädin lapsille kuului ja oliko heidän kotitehtävänsä tehty. Oikeastaan tätä en ollut niin paljoa kaivannut. Vaivun helposti tutkiskelemaan itseäni, mutta se on vaikeampaa, sillä kaikki ympärilläni kuulemani kiinnostavat tarinat tempasivat mielenkiintoni.

Nyt olen kuitenkin takaisin ja olen vain nukkunut. Sitten nukkunut lisää, mulkoillut kämppiksiäni ja nukkunut. Jokin on selkeästi iskenyt minuun. En tiedä, onko uutuuden viehätys haihtunut ja olen tippunut arkeen. Olen tippunut siitä sumuisesta pilvestä, jonka sisällä elin koko syksyn. Sellaisen pilven sisällä, jossa kaikki on mahdollista ja kaikki sallittua. Välillä tuossa utuisessa pilvessä pidettiin hyviä bileitä, nukuttiin vähän, oltiin huolettomia ja tehtiin mitä tykättiin. Ehkä ei ollut viisasta hypätä siitä ulos ja käydä Suomessa, koska nyt en enää pääse tuohon turvalliseen pilveen takaisin! Oi kiinalainen, missä se sinun klubisi olikaan? Täytyy kaivaa se osoite jostain, sillä jotain täytyy nyt tehdä.

Paluuni jälkeen olen viettänyt 92 % ajasta kämpässäni ja siitä suurimman osan aikaa sängylläni. Tuijotan pysähtynyttä huonettani ja polven korkeudella roikkuvaa Ikean japanilais-henkistä lamppua. Välillä avaan huoneeni ikkunan, kun kaupunki on peittynyt sakeaan sumuun toivoen, että sumu valtaisi elämäni taas. Hengitän sitä, mutta se ei siirry enää ympärilleni. Arvelin, ettei elämä voisi kestää täällä samanlaisena koko vuotta, mutta en arvannut, että se loppui nyt. Mikään ei ole enää uutta. En enää luennoilla selaa sanakirjaani siinä toivossa, että joku olisi kiinnostunut ulkomaalaisesta. Enkä bongaile bileistä mahdollisia uusia tuttavuuksia. Minä en välitä siitä enää.

Tuttuja tavatessa ei ole enää se henki, kun kukaan ei enää tunne ketään. Kaikki olivat niin epävarmoja. Jotkut kompensoivat sitä ylitsevuotavalla iloisuudella. Tai ehkä mikään ei ole muuttunut, mutta näen vain asiat jo toisin. Olen tottunut ihmisiin enkä huomaa enää heidän erikoisuuksiaan. Eikä nyt tarvitse enää miettiä, mitä sanoo, vaan tuntee ihmiset jo sen verran hyvin, että saattaa sanoa, mitä tahtoo. Jännitystä tuo kuitenkin, kun joku vielä onnistuu yllättämään menneisyydellään. Fabian kertoi tänään opiskelleensa kiinalaista lääketiedettä ja itämaista hierontaa. Hän kertoi lisäksi hierovansa varpaitaan, kun väsyttää. Se kuulemma auttaa. Tämän jälkeen hinkkasin omiani niin, että iho lähti, mutta tämän jälkeen vaivuin puolentoista tunnin päiväunille.

Uusi vuosi

En ole jaksanut kirjoittaa mitään. En tiedä, mistä se johtuu. En sano, että minulla on ollut ”parempaakin” tekemistä, sillä aina on aikaa, jos vain on halua. Ja mitään muuta minulla ei olekaan ollut jouluna kuin aikaa. Muutenkin minua ärsyttää se, kun ihmiset sanovat, ettei ole aikaa tehdä jotain asioita. Esimerkiksi opiskelu ei ole este millekään ja se on vain tekosyy, jos sanoo, ettei voi tehdä kokonaiseen viikkoon mitään muuta kuin opiskella, sillä kukaan ei todellakaan pysty lukemaan viikkoa putkeen. Päivästä löytyy aina muutama tunti aikaa, jolloin ei opiskele. Minulla vähän enemmän, mutta tammikuussa lupaan opiskella enemmän. Nyt kuitenkin kirjoitan ja olen siihen tyytyväinen. Tartun tähän hetkeen.

Paljon kuitenkin on jälleen tapahtunut. Jokaista tapahtumaa kohti, jonka kirjaan tänne, on tapahtunut ainakin viisi yhtä mielenkiintoista asiaa, mutta resurssini tämän kirjoituksen suhteen ovat todella rajalliset.

Tässä lähiajan iloisia tapahtumia:

Kun palasin tänne Suomesta, niin toivoin todella, etten tapaa ketään kämppistäni heti. Olin vain niin väsynyt, koska olin nukkunut lähdön yönä vain kaksi tuntia. Jos joku olisi tullut ovelle halailemaan avosylin ja kyselemään, että mitenkäs se joulu sujui, niin olisin joko iskenyt päin näköä tai jyrännyt tieni liukuovelleni ja kahlinnut sen kiinni. Olin kuitenkin levollisin mielin, sillä emme koskettele kämppisteni kanssa toisiamme. Muistin, että televisiosta tulee hiihtoa ja minun todella teki mieleni mennä katsomaan sitä ja näin teinkin. Pelkäsin jatkuvasti, että joku tulee keittiöön ja saa minuun näköyhteyden. Huusin mielessäni kovaa, että hiihdä nyt Virpi perkele kovempaa, jotta pääsen sulkeutumaan omaan huoneeseeni. En katsonut lähetystä loppuun, sillä paine kävi sietämättömäksi ja sulkeuduin omaan huoneeseeni. Liu’utin oveni kiinni ja nukuin kolme tuntia. Olin perillä.

Kun kömmin muutaman tunnin levänneenä ulos huoneestani, tapasin kämppikseni Fabianin, jonka kanssa juttelen mieluiten. Luulen, että paikkani Barbaran hylkiönä on uhattuna, todella pahasti uhattuna. Fabian vaikutti levottomalta ja huolestuneelta. Asetin käteni hänen olkapäälleen ja kysyin, että mikä sinun on hätänä. Hän sai vain vaivoin kerrottua asiansa. Asiaa vaikeutti se, että jouduin kysymään monet lauseet kahteen tai kolmeen kertaan. Tarina oli järkyttävä. Hän oli suututtanut Barbaran ja pelkäsi nyt hänen kostoaan. Hän uskoutui juuri oikealle henkilölle, sillä olen kokenut kaiken saman kuin hänkin ja osasin auttaa.

Hän oli ollut yhtenä päivän tässä lähellä olevassa diskossa ja kertoi tavanneensa siellä muutaman uuden ihmisen ja tuonutkin kämpillemme viisi ihmistä jatkoille. Yllättäen kaikki heistä olivat lopulta väsähtäneet ja etsineet tietysti nukkumapaikoikseen vapaana olleet sängyt. Yksi oli löytänyt minun sänkyni. Toinen tietenkin Barbaran. Barbaraa odotti yllätys, kun hän saapui kotiin, sillä hänen sängyssään veti hirsiä ventovieras humalainen. Aamulla Fabian sai kuulla kunniansa ja hänen tuli puhdistaa Barbaran sänky. En kysynyt, että miten tämä tapahtui. Harmi, sillä olen todella kiinnostunut asiasta, mutta en ole varma, voinko palata tähän arkaan aiheeseen enää. Ymmärrän kyllä Barbaran pointin, mutta minua ei häiritse, että joku on nukkunut sängyssäni. Tämän jälkeen Barbara varmasti vihaa Fabiania. Nauroin asialle koko päivän junassa, ratikassa, uuden vuoden juhlissa ja jälleen kotona. On tämä elämä sitten niin hauskaa.

Lisäksi tänään olin hieman väsynyt uuden vuoden juhlinnasta ja olen viettänyt kokonaisen päivän sängyssäni. En tiennyt sen olevan mahdollista, mutta näin on. Olen poistunut sängystäni vain vessaan sekä kaksi kertaa keittiöön, kun hain vettä ja keitin makaronia. Yksien päiväunieni jälkeen huomasin, että ovenraosta on viskaistu huoneeseeni jokin valkoinen möykky. Yletyin siihen sängystäni ja huomasin sen olevan valkoinen paitani. Olin menettänyt tämän paidan uhrilahjaksi Barbaralle yli kaksi kuukautta sitten. Silloin kun olimme lähempiä toisillemme kuin koskaan. Hän kysyi, että onko minulla mitään valkoista pyykkiä ja annoin tämän paidan hänelle. Sen jälkeen en sitä nähnyt. Nyt kuitenkin Barbara oli heittänyt sen valkoisena lippuna huoneeseeni. Otin tämän sovinnon eleenä. Hän on luopunut aseistaan. Seuraavaksi odotan, että oveltani sinkoutuu valkoinen kyyhky, joka kantaa punaista ruusua nokassaan.

Makaronia keittäessäni sain vahvistuksen odotuksilleni. Siinä hän seisoi suihkunraikkaana. Barbara. Hän kysyi, että miten Suomen matkani sujui. Olin niin hämmentynyt, että pudotin aterimet lattialle. Juttelimme asiasta ehkä kymmenellä lauseella ja kysyimme molemmat kysymyksiä toisiltamme. Uusi vuosi oli alkanut ja uusi lehti kääntynyt.