Oodi Barbaralle

Alusta alkaen minulla on ollut jostain syystä ongelmia yhden kämppikseni kanssa. Me emme ole yhteensopivia. Emme ole majakka ja perävaunu, emme Jack ja Rose, emme paita ja peppu ja emmekä varsinkaan suulas sveitsiläinen ja puhelias ulkkari. Meidän suhteemme on hyvin mielenkiintoinen ja pidän sen tutkimisesta. Ensimmäinen este suhteellemme tuli tupareiden aikoihin, kun hän kehotti minua olemaan oma-aloitteisempi krapula-aamuina ja tulemaan vastaan asioissa kuten tupareiden jälkeisen aamun siivousoperaatiossa. Yritin sivuuttaa tämän asian ja päätin aloittaa hänen kanssaan puhtaalta pöydältä. Tämä ei kuitenkaan toiminut millään lailla. Olen yrittänyt kysyä kysymyksiä häneltä saksaksi, mutta hän vastaa niihin lähinnä ’kyllä’ tai ’ei’. Olen odottanut edes yhtä vaivaista vastakysymystä. Odottanut silmät säihkyen, että mitä hän haluaa minusta tietää, mutta joutunut pettymään. Hän ei ole kiinnostunut minusta eikä tiedä minusta mitään. Haluaisin pitää hänelle itsestäni tietovisan ja katsoa, mitä hän tietää. Hän ei voi tietää yhtään mitään. Pidän silti siitä tunteesta, kun menen tahallani samaan aikaan hänen kanssaan istumaan aamiaispöytään ja kuuntelen vain hiljaisuutta. Ajattelen aina, että minulla ei ole mitään menetettävää. Tätä auvoa ei kuitenkaan kestä yleensä pitkään, sillä hän nappaa usein rekvisiitakseen jotain luettavaa ja poistuu paikalta niin pian kuin vain kehtaa. Tämän lyhyen hetken aikana kuuluu vain, kun hän kääntää lehden sivua ja minä kun minä ryystän mysliä.

Hetki sitten huomasin, että hän oli ostanut yhteiseen kämppämme keittiöön maton. ”Voi kuinka mukavaa sinulta, Barbara”, ajattelin. Vilkaisu hintaan ja järkytyin. Hän oli todellakin mennyt ostamaan 150 euron maton! Tämä hinta jaetaan kaikkien asukkaiden kesken. Kuka ostaa kommuunikämppään näin kalliin maton, kun siihen joka tapauksessa kaatuu punaviiniä? Tällaiset matot vetävät punaviiniä puoleensa. Se on varma. Lisäksi matto ei ole mitenkään erityisen hieno. Luultavasti joku Intiassa on näprännyt siihen 1000 solmua neliösentille ja minä sanon mattoa keskiverto matoksi, mutta sitä se on. Alan matonkutojaksi. Kun lähden pois, otan siitä taatusti kuudesosan mukaani. Keskeltä. Diagonaalisesti. Lähettäkää mattoveitsi, jotta voin pilkkoa Barbaran maton ja polttaa pakanallisin menoin.

Eilen teimme Barbaran kanssa lopullisen sanattoman päätöksen, ettemme puhu toisillemme enää muuta kuin ’huomenta’, ’hei’ ja ’näkemiin’. Luin tämän sopimuksen hänen ruumiinkielestään ja hän puolestaan suostuvaisen vastaukseni katseestani. Meidän ei tarvitse puhua toisillemme yhtään mitään. Ei enää kysymyksiä, ei enää keskustelun avaavia kommentointia hänen leipomuksistaan. Se on ohi. Olen saanut ensimmäisen vihamieheni Sveitsistä ja olen ylpeä, että se on juuri Barbara. Luultavasti jokainen vanhus pitää hänestä ja kehuu hänen leipomuksiaan ja siivousintoaan. Lisäksi hän on luultavasti erittäin mukava persoona. Minä taas en kokkaa ja viihdyn epäsiisteydessä. Hän pystyy varmasti vakuuttamaan lähipiirilleen, että hän on oikeassa ja minä olen outo. En kiistä.

En voi muuta kuin huvittua asiasta. En muista, milloin viimeksi hän on sanonut minulle jotain. Noh, ei tarvitsekaan. Barbara, jos luet tämän, niin älä liimaa enää lappuja oveeni, että minun tulee viedä kartongit ulos. Osaan lukea meidän viikkolistaamme.

Ostan hänelle joululahjaksi pumpun. Barbara, pumppaa itsesi mielenkiintoiseksi. Toivottavasti se olet sinä, joka kärsit herpeksestä.