Ihmiset

Oudot ihmiset ruokkivat mieltäni. Saan heistä voimaa ja jaksan taas viikon eteenpäin. Tässä muutama otos:

Henkilö: Neiti Fatima
Ikä: 37
Kansalaisuus: Burkina Faso
Paikka: English Pub
Uskonto: katolinen sekä muslimi (ilmeisesti oman mielen mukaan. riippuu päivästä. ”Tänään tekee niin mieli sianlihaa ja kossua”)

Tapahtuman kuvaus:

Joku koskettaa kättäni. Hypähdän hieman ja käännyn tätä mystistä ihmistä kohti. Pian huomaan tummaihoisen naishenkilön, jonka huulet valaisevat pubin. Kirkkaan oranssi huulipuna on paakkuuntunut hänen huuliinsa ja jään tuijottamaan niitä. En voi irrottaa katsettani niistä, mutta hän alkaa jutella huonolla saksallaan minulle ja ystävälleni. Annan hänelle mahdollisuuden ja kuuntelen häntä, vaikka ensimmäinen vaikutelma ei tiedä hyvää. Arvaan, että päädyn taas erikoiseen tilanteeseen. Tiedän, kun se lähestyy. Pian olen taas hengenvaarassa. Hän äityy kyselemään asioita ja kertomaan jotain myös omasta elämästään. Hän puhuu ranskaa, englantia ja saksaa sekaisin, joten häntä on lähes mahdoton ymmärtää. Lisäksi asiat eivät liity mitenkään toisiinsa ja tilannetta ei voi sanoa keskusteluksi. Hän sytyttää jo neljännen savukkeen ja huomaan tuhkakupissa oranssiksi värjäytyneet natsat ja katson hänen huuliaan taas. Yhä paljon ja paakuissa. Kerroksia riittää, niitä kaikkia ei savukkeet tai olutlasin reuna pysty viemään.

Hän pitää ravuista, skorpioneista ja kaksosista. Hän vihaa minua. Olen kalat. Onneksi ystäväni oli rapu, joten he tulivat todella hyvin juttuun. Lisäksi olen vaalea ja en ole katolinen enkä muslimi, ainakaan yhtä aikaa. Kaikki asiat, joita hän vihaa, ilmentyy minussa. Hän kuitenkin suhtautuu asiaan melko tyynesti. Hän tunkeutuu reviirilleni. En ole afrikkalainen, enkä voi hyvin, jos jokin koskee jatkuvasti kättäni, nojautuu minuun, kun puhuu ihmiselle takanani, koskettaa reittäni, kun kommentoi vaatteitani. Oma tilani on kaksi metriä minusta. Sitä lähemmäs ei saa tulla tai puolustaudun ja potkaisen haaroihin. Se on vain refleksi.

Hän toistaa samoja asioita, tilaa uutta olutta ja polttaa lisää savukkeita. Lopulta hän yllätyksekseni poistuu pubista, mutta tarjoaa kuitenkin ennen tätä puhelinnumeroaan ja antaa poskisuudelmia. Hän hyväilee ystäväni kasvoja, silittää hiuksia ja kehottaa olemaan polttamatta. Ystäväni ei ole tottunut kolmeen poskisuudelmaan, vaan hän tarttuu Fatimaa kaulan ympäriltä ja puristaa lujaa. Fatima on kuitenkin voimakastahtoinen ja saa itsensä irti. Antaa kolme suudelmaa ja poistuu ylpeästi paikalta. Harmi, että puhelinnumero ei ole tallella, koska haluan puolituttuja ympäri maailma, sillä on hyvä olla joka kaupungissa joku, jonka luona voi yöpyä. Afrikkalaiset kansantanssit ja kuivuus kiehtovat minua. Saatan siis matkata Burkina Fasoo. Sitä odotellessa. Hyvästi Fatima. Tulee ikävä.

Henkilö: Neiti Ashley
Ikä: 27
Kansalaisuus: USA
Paikka: English Pub

Tapahtuman kuvaus:

Löysin aidon USA:laisen tytön samasta pubista, jossa hetki sitten olin tavannut Fatiman. Luulin, että stereotypiat USA:laisista ovat pötyä, mutta näin ei ole. Kaikki on totta. Niin surullisen totta. Ashley oli sosiaalinen ihminen ja pyysi ystävääni ja minua istumaan samaan pöytään kuin hän ja miehensä. He olivat jo ottaneet ilmeisesti muutaman oluen. Ashley yritti puhua kanssani hieman saksaa, mutta siitä ei tullut mitään, koska hän puhuu ja ymmärtää vieläkin vähemmän kuin minä. Jatkoimmekin siis englannilla ja hän sisällytti lauseisiin muutamia sanoja saksaksi, jotka hän tiesi. En ollut vakuuttunut, mutta hänen miehensä ilmeisesti oli, koska vähän väliä hän sanoi, ettei ymmärtänyt yhtään, kun puhuimme Ashleyn kanssa saksaa. En ymmärtänyt minäkään. Nyökkäilin ja hymyilin, koska olen kokenut siinä. Ashleyn ainoa työ täällä on opiskella saksaa, kun hänen miehensä tuo leivän pöytään. Ashley ilmeisesti shoppaa kaiket viikot. Oli Ashleyn syntymäpäivät ja päädyimme ottamaan sen kunniaksi tequilat. Se ei tiennyt hyvää Asleylle. Hän avautui valtavasti. Tuijotin suu auki hänen monologiaan. Sitä riitti ja riitti. Kokaiiniaddiktio, mielialalääkitys, vaikea elämä, jumalalle kiitos ja perheongelmia. Rakkoni alkoi täyttyä, mutta en kehdannut lähteä vessaan, vaan kiltisti kuuntelin tarinoita. Milloin on kohteliasta lähteä vessaan? Onko soveliasta sanoa, että ”mun on nyt pakko tyhjentää rakkoni”, kun toinen ylistää luojaa? Kyllä on. Helpotus oli suuri.

Ashley ei ollut hyvä koulussa, vaan oli viettänyt paljon aikaa tukiopetuksessa, koska hän ei ymmärrä ikinä perusteita asioista ja ne ovat vaikeita hänelle. ”Kun minulle opetetaan tasojen 10-12 asioita, ymmärrän ne vaivatta, mutta tasot 1-2 tuottavat vaikeuksia. Mitä vaikeammiksi asiat menevät, sitä helpompaa minulla on. Ihmiset eivät vain tajua sitä.” Miksi sitten hän kertoo asiaa minulle? Olen ihminen, enkä voi ymmärtää tätä logiikkaa. Ashely on sen sijaan friikki. Hän osaa kyllä olla sosiaalinen (taso 10), mutta aivot puuttuvat (taso 1). Ashley, jos luet tätä: en tarkoittanut sitä, kun sanoin, että olet mukava. Minulla vain ei ollut sähköpostiosoitettasi. Kaikki huonot uutiset tulee aina kertoa sähköpostilla, ei ikinä kasvokkain. Ei ikinä.

Henkilö: Iso tummaihoinen mies
Kansalaisuus: Nigeria
Paikka: koulun ATK-luokka

Tapahtuman kuvaus:

Jälleen joku kosketti olkapäätäni. Tämä ei milloinkaan, ei todellakaan milloinkaan, ole hyvä merkki. Seuraavan kerran, kun joku koskettaa vienosti olkapäätäni, lähden juoksemaan ja katson taakseni vasta, kun alkaa tehdä mieli lauantaimakkaraa. Nyt en kuitenkaan sitä vielä tehnyt, vaan katsahdin taakseni ja huomasin pelottavan ison miehen. Hän kysyi, olenko saksalainen, mutta kerroin, että tulen Suomesta. ”No hyvä!” Hän puhuu englantia enkä saa selvää, mitä hän tarkoittaa, mutta jotain hän puhuu ”lotterysta”. Luulin, että kyseessä on jonkinlaiset arpajaiset. Näin ei vähimmässäkään määrin ollut. Hän halusi, että menen hänen sähköpostiinsa. Menin. Hän halusi, että klikkaan linkkiä eräässä postissa. Klikkasin. Hän halusi, että täytän hänen puolestaan USA:n oleskelulupahakemuksen. Täytin. Hän halusi, että maksan luottokortillani tämän hakemuksen hinnan ja hän maksaa minulle käteisellä. …. …. Öö…En maksanut. Mutta hän näytti kohtaa, jossa luki, että jos käyttää varastettua luottokorttia, niin ei ikinä voi saada lupaa. Aloin jälleen miettiä, että miten pääsen pois tästä tilanteesta. Muistin, että reppuni on pöydän alla ja valahdin tuolissa puolimakaavaan asentoon hapuillen jalallani reppuani. Hän katsoi minua oudosti, mutta kerroin, että tykkään istua näin. En keksinyt parempaa syytä. Hapuilin yhä ja yritin kiertää jalkani kantohihnan ympäri ja vetää repun lähemmäs itseäni. Heureka! Se onnistui. Phuuh. Hän ei ikinä pääse USA:han.

Henkilö: Kummitäti Anne
Ikä: lähempänä kahtakymppiä
Kansalaisuus: suomi
Paikka: Bern

Tapahtuman kuvaus:

Hän toi tuliaisena Suomesta sykemittarin ja pitkät kalsarit.