Tuesday, November 21, 2006

Elämä

Sveitsin saksa on kammottavaa. Se ei riitä, että se kuulostaa hirvittävältä, vaan siitä on myös fyysisiä haittoja. Muista ottaa nenäliina mukaan, kun keskustelet sveitsin saksaa puhuvan henkilön kanssa. Nielusta irtoaa muutakin kuin särähtävä kurkkuärrä. Tätä kieltä puhutaan pelkästään kurkulla ja pehmeät äänteet ovat kiellettyjä sakon uhalla. Tippa tulee varsinkin silloin silmään, kun tytöt pieksevät suuntansa tällä kielellä. Äitini ihmettelee, kun tytöt viljelevät suomen kielessä ”vittua” usein ja kehottaa mieluummin sanomaan ”muna”. Sama tilanne on sveitsin saksan ja saksan saksan kanssa. Puhu mieluummin saksan saksaa.

Kävin eräässä pienessä kuppilassa The Blood Arm –yhtyeen keikalla. Zürichissä on paljon live-esiintyjiä ja vaikka paikkaan mahtuu kerrallaan noin 50 ihmistä, silti siellä on viitenä päivänä viikossa elävää musiikkia. Eräs sveitsiläinen tarjosi ensimmäisen oluen. Annoin sen tapahtua. Ongelmat kuitenkin alkoivat kasaantua, kun halusin tietysti vuorostani tarjota seuraavan kerran. Mutta tämä tyyppi ei enää halunnut olutta. Mitäh? Mitä minun olisi nyt pitänyt tehdä? Haluan, että tarjoamiset menevät tasan ja mieluusti niin, että jos ei otakaan samaa juomaa kuin minä hetki sitten, niin palautan juomien hintaeron käteisenä. Ajattelin, että tilisiirto olisi hyvä ratkaisu. Homma olisi ollut helposti hoidossa. Menin kuitenkin ja ostin oluen hänelle. Vein samalla doggie bagin, jos hän ei jaksaisi juoda kaikkea.

Keikalla oli hyvä meininki, mutta laulaja oli teatraalinen ja liian hikinen. Hänen heiluttaessaan päätään pystyin maistamaan suolaiset pisarat, jotka sinkoilivat hänen päänahastaan.

Kävin hetki sitten myös kick boxingissa. Tunnit ovat ilmaisia ja sieltä saa lisäksi lainata aivan kuin uusia suojia, joten itse ei tarvitse ostaa mitään. Ohjaaja puhui sveitsin saksaa, joten en ymmärtänyt paljoakaan, mitä hän sanoi. Seurasin vain, mitä muut tekevät. Hypin hyppynarulla niin, että pohkeeni lähes kramppasivat, kun yritin jälkeenpäin potkia. En potkinut enää, vaan tyydyin lyömään. Se ei auttanut, koska vastassani oli kokenut nyrkkeilijä. Hän paukutti päähäni iskuja toisensa jälkeen ja kerran löi palleaani. Hän päästeli jatkuvasti nyrkkeily-tuhahduksia ja hakkasi minut. Tunnin loputtua menin kertomaan hänelle, että vielä mä sulle näytän. Seuraavalla kerralla otan silmälasini mukaan. Rillipäillä on kivempaa. Ainakin vaaleammat silmäkulmat.


Viikon niksinurkka:

  1. Älä ruuvaa käsin akkuporakoneen pääksi tarkoitetulla meisselillä kattolamppua kiinni kattoon. Se saattaa sattua ja omaiset saattavat jäädä kaipaamaan.
  2. Jos housujesi vetoketju aukeaa itsestään 15 minuutin välein, niin kiinnitä se hakaneulalla.
  3. Jos kämppiksesi suuttuu, kun et vie ajoissa kierrätyspulloja kauppaan, niin piilota ne huoneeseesi ja vie vähän kerrallaan seuraavalla viikolla jälleen kierrätysastiaan, jolloin on jo jonkun toisen vuoro hoitaa homma.
  4. Älä naura, kun metalli-ihminen, jonka selässä lukee jotain jääkylmästä trollinverestä, tanssii valssia tanssikurssilla. Se saattaa sattua.

Labels:

1 Comments:

At 10:15 PM, Anonymous Anonymous said...

Bonjour, tervapuu.blogspot.com!
[url=http://cialispite.pun.pl/ ]Acheter du cialis en ligne[/url] [url=http://viagravalo.pun.pl/ ]Acheter viagra [/url] [url=http://cialisanta.pun.pl/ ]Acheter du cialis en ligne[/url] [url=http://viagrapeck.pun.pl/ ]Acheter viagra en ligne[/url] [url=http://cialisycin.pun.pl/ ]Achat cialis en ligne[/url] [url=http://viagrappro.pun.pl/ ]Acheter viagra online[/url]

 

Post a Comment

<< Home

free web counter
Old Navy.com