Elämä

Sveitsin saksa on kammottavaa. Se ei riitä, että se kuulostaa hirvittävältä, vaan siitä on myös fyysisiä haittoja. Muista ottaa nenäliina mukaan, kun keskustelet sveitsin saksaa puhuvan henkilön kanssa. Nielusta irtoaa muutakin kuin särähtävä kurkkuärrä. Tätä kieltä puhutaan pelkästään kurkulla ja pehmeät äänteet ovat kiellettyjä sakon uhalla. Tippa tulee varsinkin silloin silmään, kun tytöt pieksevät suuntansa tällä kielellä. Äitini ihmettelee, kun tytöt viljelevät suomen kielessä ”vittua” usein ja kehottaa mieluummin sanomaan ”muna”. Sama tilanne on sveitsin saksan ja saksan saksan kanssa. Puhu mieluummin saksan saksaa.

Kävin eräässä pienessä kuppilassa The Blood Arm –yhtyeen keikalla. Zürichissä on paljon live-esiintyjiä ja vaikka paikkaan mahtuu kerrallaan noin 50 ihmistä, silti siellä on viitenä päivänä viikossa elävää musiikkia. Eräs sveitsiläinen tarjosi ensimmäisen oluen. Annoin sen tapahtua. Ongelmat kuitenkin alkoivat kasaantua, kun halusin tietysti vuorostani tarjota seuraavan kerran. Mutta tämä tyyppi ei enää halunnut olutta. Mitäh? Mitä minun olisi nyt pitänyt tehdä? Haluan, että tarjoamiset menevät tasan ja mieluusti niin, että jos ei otakaan samaa juomaa kuin minä hetki sitten, niin palautan juomien hintaeron käteisenä. Ajattelin, että tilisiirto olisi hyvä ratkaisu. Homma olisi ollut helposti hoidossa. Menin kuitenkin ja ostin oluen hänelle. Vein samalla doggie bagin, jos hän ei jaksaisi juoda kaikkea.

Keikalla oli hyvä meininki, mutta laulaja oli teatraalinen ja liian hikinen. Hänen heiluttaessaan päätään pystyin maistamaan suolaiset pisarat, jotka sinkoilivat hänen päänahastaan.

Kävin hetki sitten myös kick boxingissa. Tunnit ovat ilmaisia ja sieltä saa lisäksi lainata aivan kuin uusia suojia, joten itse ei tarvitse ostaa mitään. Ohjaaja puhui sveitsin saksaa, joten en ymmärtänyt paljoakaan, mitä hän sanoi. Seurasin vain, mitä muut tekevät. Hypin hyppynarulla niin, että pohkeeni lähes kramppasivat, kun yritin jälkeenpäin potkia. En potkinut enää, vaan tyydyin lyömään. Se ei auttanut, koska vastassani oli kokenut nyrkkeilijä. Hän paukutti päähäni iskuja toisensa jälkeen ja kerran löi palleaani. Hän päästeli jatkuvasti nyrkkeily-tuhahduksia ja hakkasi minut. Tunnin loputtua menin kertomaan hänelle, että vielä mä sulle näytän. Seuraavalla kerralla otan silmälasini mukaan. Rillipäillä on kivempaa. Ainakin vaaleammat silmäkulmat.

Viikon niksinurkka:

1. Älä ruuvaa käsin akkuporakoneen pääksi tarkoitetulla meisselillä kattolamppua kiinni kattoon. Se saattaa sattua ja omaiset saattavat jäädä kaipaamaan.
   
2. Jos housujesi vetoketju aukeaa itsestään 15 minuutin välein, niin kiinnitä se hakaneulalla.
3. Jos kämppiksesi suuttuu, kun et vie ajoissa kierrätyspulloja kauppaan, niin piilota ne huoneeseesi ja vie vähän kerrallaan seuraavalla viikolla jälleen kierrätysastiaan, jolloin on jo jonkun toisen vuoro hoitaa homma.
4. Älä naura, kun metalli-ihminen, jonka selässä lukee jotain jääkylmästä trollinverestä, tanssii valssia tanssikurssilla. Se saattaa sattua.

Ihmiset

Oudot ihmiset ruokkivat mieltäni. Saan heistä voimaa ja jaksan taas viikon eteenpäin. Tässä muutama otos:

Henkilö: Neiti Fatima
Ikä: 37
Kansalaisuus: Burkina Faso
Paikka: English Pub
Uskonto: katolinen sekä muslimi (ilmeisesti oman mielen mukaan. riippuu päivästä. ”Tänään tekee niin mieli sianlihaa ja kossua”)

Tapahtuman kuvaus:

Joku koskettaa kättäni. Hypähdän hieman ja käännyn tätä mystistä ihmistä kohti. Pian huomaan tummaihoisen naishenkilön, jonka huulet valaisevat pubin. Kirkkaan oranssi huulipuna on paakkuuntunut hänen huuliinsa ja jään tuijottamaan niitä. En voi irrottaa katsettani niistä, mutta hän alkaa jutella huonolla saksallaan minulle ja ystävälleni. Annan hänelle mahdollisuuden ja kuuntelen häntä, vaikka ensimmäinen vaikutelma ei tiedä hyvää. Arvaan, että päädyn taas erikoiseen tilanteeseen. Tiedän, kun se lähestyy. Pian olen taas hengenvaarassa. Hän äityy kyselemään asioita ja kertomaan jotain myös omasta elämästään. Hän puhuu ranskaa, englantia ja saksaa sekaisin, joten häntä on lähes mahdoton ymmärtää. Lisäksi asiat eivät liity mitenkään toisiinsa ja tilannetta ei voi sanoa keskusteluksi. Hän sytyttää jo neljännen savukkeen ja huomaan tuhkakupissa oranssiksi värjäytyneet natsat ja katson hänen huuliaan taas. Yhä paljon ja paakuissa. Kerroksia riittää, niitä kaikkia ei savukkeet tai olutlasin reuna pysty viemään.

Hän pitää ravuista, skorpioneista ja kaksosista. Hän vihaa minua. Olen kalat. Onneksi ystäväni oli rapu, joten he tulivat todella hyvin juttuun. Lisäksi olen vaalea ja en ole katolinen enkä muslimi, ainakaan yhtä aikaa. Kaikki asiat, joita hän vihaa, ilmentyy minussa. Hän kuitenkin suhtautuu asiaan melko tyynesti. Hän tunkeutuu reviirilleni. En ole afrikkalainen, enkä voi hyvin, jos jokin koskee jatkuvasti kättäni, nojautuu minuun, kun puhuu ihmiselle takanani, koskettaa reittäni, kun kommentoi vaatteitani. Oma tilani on kaksi metriä minusta. Sitä lähemmäs ei saa tulla tai puolustaudun ja potkaisen haaroihin. Se on vain refleksi.

Hän toistaa samoja asioita, tilaa uutta olutta ja polttaa lisää savukkeita. Lopulta hän yllätyksekseni poistuu pubista, mutta tarjoaa kuitenkin ennen tätä puhelinnumeroaan ja antaa poskisuudelmia. Hän hyväilee ystäväni kasvoja, silittää hiuksia ja kehottaa olemaan polttamatta. Ystäväni ei ole tottunut kolmeen poskisuudelmaan, vaan hän tarttuu Fatimaa kaulan ympäriltä ja puristaa lujaa. Fatima on kuitenkin voimakastahtoinen ja saa itsensä irti. Antaa kolme suudelmaa ja poistuu ylpeästi paikalta. Harmi, että puhelinnumero ei ole tallella, koska haluan puolituttuja ympäri maailma, sillä on hyvä olla joka kaupungissa joku, jonka luona voi yöpyä. Afrikkalaiset kansantanssit ja kuivuus kiehtovat minua. Saatan siis matkata Burkina Fasoo. Sitä odotellessa. Hyvästi Fatima. Tulee ikävä.

Henkilö: Neiti Ashley
Ikä: 27
Kansalaisuus: USA
Paikka: English Pub

Tapahtuman kuvaus:

Löysin aidon USA:laisen tytön samasta pubista, jossa hetki sitten olin tavannut Fatiman. Luulin, että stereotypiat USA:laisista ovat pötyä, mutta näin ei ole. Kaikki on totta. Niin surullisen totta. Ashley oli sosiaalinen ihminen ja pyysi ystävääni ja minua istumaan samaan pöytään kuin hän ja miehensä. He olivat jo ottaneet ilmeisesti muutaman oluen. Ashley yritti puhua kanssani hieman saksaa, mutta siitä ei tullut mitään, koska hän puhuu ja ymmärtää vieläkin vähemmän kuin minä. Jatkoimmekin siis englannilla ja hän sisällytti lauseisiin muutamia sanoja saksaksi, jotka hän tiesi. En ollut vakuuttunut, mutta hänen miehensä ilmeisesti oli, koska vähän väliä hän sanoi, ettei ymmärtänyt yhtään, kun puhuimme Ashleyn kanssa saksaa. En ymmärtänyt minäkään. Nyökkäilin ja hymyilin, koska olen kokenut siinä. Ashleyn ainoa työ täällä on opiskella saksaa, kun hänen miehensä tuo leivän pöytään. Ashley ilmeisesti shoppaa kaiket viikot. Oli Ashleyn syntymäpäivät ja päädyimme ottamaan sen kunniaksi tequilat. Se ei tiennyt hyvää Asleylle. Hän avautui valtavasti. Tuijotin suu auki hänen monologiaan. Sitä riitti ja riitti. Kokaiiniaddiktio, mielialalääkitys, vaikea elämä, jumalalle kiitos ja perheongelmia. Rakkoni alkoi täyttyä, mutta en kehdannut lähteä vessaan, vaan kiltisti kuuntelin tarinoita. Milloin on kohteliasta lähteä vessaan? Onko soveliasta sanoa, että ”mun on nyt pakko tyhjentää rakkoni”, kun toinen ylistää luojaa? Kyllä on. Helpotus oli suuri.

Ashley ei ollut hyvä koulussa, vaan oli viettänyt paljon aikaa tukiopetuksessa, koska hän ei ymmärrä ikinä perusteita asioista ja ne ovat vaikeita hänelle. ”Kun minulle opetetaan tasojen 10-12 asioita, ymmärrän ne vaivatta, mutta tasot 1-2 tuottavat vaikeuksia. Mitä vaikeammiksi asiat menevät, sitä helpompaa minulla on. Ihmiset eivät vain tajua sitä.” Miksi sitten hän kertoo asiaa minulle? Olen ihminen, enkä voi ymmärtää tätä logiikkaa. Ashely on sen sijaan friikki. Hän osaa kyllä olla sosiaalinen (taso 10), mutta aivot puuttuvat (taso 1). Ashley, jos luet tätä: en tarkoittanut sitä, kun sanoin, että olet mukava. Minulla vain ei ollut sähköpostiosoitettasi. Kaikki huonot uutiset tulee aina kertoa sähköpostilla, ei ikinä kasvokkain. Ei ikinä.

Henkilö: Iso tummaihoinen mies
Kansalaisuus: Nigeria
Paikka: koulun ATK-luokka

Tapahtuman kuvaus:

Jälleen joku kosketti olkapäätäni. Tämä ei milloinkaan, ei todellakaan milloinkaan, ole hyvä merkki. Seuraavan kerran, kun joku koskettaa vienosti olkapäätäni, lähden juoksemaan ja katson taakseni vasta, kun alkaa tehdä mieli lauantaimakkaraa. Nyt en kuitenkaan sitä vielä tehnyt, vaan katsahdin taakseni ja huomasin pelottavan ison miehen. Hän kysyi, olenko saksalainen, mutta kerroin, että tulen Suomesta. ”No hyvä!” Hän puhuu englantia enkä saa selvää, mitä hän tarkoittaa, mutta jotain hän puhuu ”lotterysta”. Luulin, että kyseessä on jonkinlaiset arpajaiset. Näin ei vähimmässäkään määrin ollut. Hän halusi, että menen hänen sähköpostiinsa. Menin. Hän halusi, että klikkaan linkkiä eräässä postissa. Klikkasin. Hän halusi, että täytän hänen puolestaan USA:n oleskelulupahakemuksen. Täytin. Hän halusi, että maksan luottokortillani tämän hakemuksen hinnan ja hän maksaa minulle käteisellä. …. …. Öö…En maksanut. Mutta hän näytti kohtaa, jossa luki, että jos käyttää varastettua luottokorttia, niin ei ikinä voi saada lupaa. Aloin jälleen miettiä, että miten pääsen pois tästä tilanteesta. Muistin, että reppuni on pöydän alla ja valahdin tuolissa puolimakaavaan asentoon hapuillen jalallani reppuani. Hän katsoi minua oudosti, mutta kerroin, että tykkään istua näin. En keksinyt parempaa syytä. Hapuilin yhä ja yritin kiertää jalkani kantohihnan ympäri ja vetää repun lähemmäs itseäni. Heureka! Se onnistui. Phuuh. Hän ei ikinä pääse USA:han.

Henkilö: Kummitäti Anne
Ikä: lähempänä kahtakymppiä
Kansalaisuus: suomi
Paikka: Bern

Tapahtuman kuvaus:

Hän toi tuliaisena Suomesta sykemittarin ja pitkät kalsarit.

Tuparit

Tee työtä, jolla on tarkoitus. Hinkkaamme kämpässämme lattioitamme joka viikko ja tällä viikolla oli jälleen minun vuoroni imuroida koko p*******n talo ja teinkin sen kunniakkaasti. Miksi meidän pitää viikoittain imuroida, kun ei täällä roskia näy? Pidän siitä, kun roskat ropisevat imuriin, koska silloin todella tuntee tekevänsä jotain hyödyllistä. Nyt vain imuroin puhtaita lattioita ja hermot meni. Sen sijaan, kun imuroin oman huoneeni, niin muutoksen todellakin pystyi näkemään. Siivotkaamme vain silloin, kun lattialla on karvoja, pölypalloja, seittejä, kynnenpaloja ja kiviä.

Eilen oli meidän asuntomme tuparit. Juhlat olivat hyvin onnistuneet ja paljon hauskaa tapahtui. Olin ensin päivällä syömässä muutamat muun ihmisen kanssa juustofondueta. Saavuin paikalle komeasti tunnin myöhässä, koska yritimme espanjalaisen kanssa epätoivoisesti löytää paikkaa. Oletin, että hän tiesi, mihin olimme menossa, mutta hän olikin ottanut mukaansa vain pelkän osoitteen, eikä ollut katsonut, että miten sinne pääsee. Hän ilmeisesti tarttuu hetkeen. Millään ei ole etukäteen niin suurta merkitystä. Mutta ei hän iloiselta vaikuttanut, kun sahasimme pitkin keskustaa ja yritimme kysellä tiedon rippeitä kyseisestä osoitteesta ohikulkijoilta. Lisäksi hän oli hyvin huolissaan hiuksistaan, koska satoi hieman. Lopulta löysimme oikean bussin, mutta menimme väärään suuntaan. Vaihdoimme suuntaa ja pääsimme syömään juustoa. Tarjolla oli myös jääkylmää koskenkorva minttua, koska saksalainen, jonka luona olimme, käy Suomessa aika-ajoin.

Kun saavuin takaisin kämppäämme, täällä oli jo muutama vieras ja joidenkin kämppisten vanhempia. Aloin pian valmistaa salmaria. Olin ostanut litran vodkaa, saanut Suomesta turkinpippureita ja salmarin ohjeen. Kiitos kaikille osallistujille. Maistatin salmiakkia, jota ostin Ikeasta, jo edellisenä päivän espanjalaiselle ja hän ei innostunut. Nämä salmiakit olivat suolaisia eikä minunkaan mieleeni, mutta espanjalaisen ilme muuttui hyvin pian hyvin kärsiväksi ja otti karkin suustaan ja viskasi sen autotielle. Hän ei vakuuttunut suomalaisista tavoista. Nyt oli turkinpippurien vuoro. Hän ei enää suostunut maistamaan mitään tarjoamiani karkkeja eikä edes suostunut juomaan valmista salmaria. Sen sijaan USA:lainen vaihtari maistoi turkinpippuria ja yht’äkkiä hän lähti juosten vessaan. Ilmeisesti kova hätä.

Tein kuitenkin salmarin valmiiksi ja siitä tulikin yllättävän hyvää ja myös muut suomalaiset kehuivat tuotetta. Narsistinen mieleni sai pontta. Lisäksi kämppikseni isä oli hyvin innokkaana juomaan salmaria. Ihmettelin hieman, että miksi tupareissa on kämppikseni isä ja äiti paikalla. En tiedä vieläkään. Yhteensä noin 5-6 ihmistä sanoi pitävänsä salmarista ja mieleni muuttui kirkkaaksi. Olin onnistunut. Erityisesti salmaria ja sen loputtua vodkaa kanssani joi eräs sveitsiläinen tyttö. Seuraavan kerran törmäsin häneen (fyysisesti törmäsin!) vessanpöntön äärellä. Minun oli tarkoitus mennä kuuntelemaan musiikkia vessaan, mutta pöntön äärellä kyyhöttävä tyttö sai minut kääntymään pois. Olin laittanut ovenkin jo lukkoon ennen kuin huomasin hänet. Jätin hänet sinne. Hän ilmeisesti luki innolla sarjakuvia, joita on liimattu pöntön viereen. Tai sitten hän oli tanssimassa, kuka sen tietää.

Lisäksi tupareissa minulle oli ilmaantunut uusia ystäviä. Joku sai typerän idean, että jokaisella on nimilappu, jossa lukee oma nimi ja kenen kutsusta on tullut. Illan aikana tapasin minulle aivan uusia ihmisiä, joilla luki rinnassaan, että minä olin kutsunut heidät. ”Päivää. Olen kutsujasi. Hauska tavata.” Lisäksi joku näistä minun kutsumista henkilöistä luultavasti otti vahingossa kämppikseni kaverin takin mukaansa. Kämppikseni kaverilla oli liian pieni takki päällä ja hihat olivat liian lyhyet. Sanoin hänelle, että ”kyllä toikin ihan hyvältä näyttää. Oot vaan varmaan lihonu täällä.” Hmm. Eiku. Ottaisin tuon lauseen takaisin. Jotenkin mystisesti kuitenkin tässä väärässä takissa oli oikea huivi. Ehkä hän sittenkin söi liikaa spagettia. En otakaan sitä lausetta takaisin. Tänä aamuna kämppikseni pyysi minua kirjoittamaan kaikille kutsumilleni henkilöille, että ottivatko kaikki varmasti oman takkinsa. En voinut sanoa, etten tuntenut läheskään kaikkia ”kutsumiani” henkilöitä, vaan sanoin tekeväni niin. Nyt en tiedä, miten minun tulisi toimia. Pohdin asiaa.

Lisäksi illan aikana näytin ihmisille koneeltani, kuinka Armi ja Danny tahtovat englanniksi. Ihmiset viihtyivät videon parissa ja loppujen lopuksi huoneen oli täynnä ihmisiä, jotka kaikki tanssivat näitä loistokkaita koreografioita. Erityisesti juna-liike oli hyvin suosittu ja pitkä juna kulkikin pitkin huonettani. Harmi, ettei ollut kameraa. Näyttäisin lapsenlapsilleni tylsistyttäviä kuvia menneisyydestäni, mutta he kuuntelisivat, koska tietäisivät, että haluan kertoa.

Olen bilepartiolainen. Eikä vain siksi, että olen aina valmis, vaan osaan niksin jos toisenkin. Toiset selviytyvät hyvin metsässä, minä bileissä. Tietysti joku läikytti punaviiniä matolle, mutta eipä aikaakaan, kun minä olin jo hinkkaamassa mattoa polvillani suolapurkki kourassa. Tänään matto on hyvässä kuosissa. Ensimmäinen piste minulle. Tämän jälkeen sveitsiläinen tyttö oli saatettava nukkumaan. Häntä väsytti, koska takana oli pitkä päivä ja oli unohtanut ottaa joka aamuisen vitamiinitablettinsa. Minua auttoi eräs toinen suomalainen ja yhdessä vakuuttelimme, että tässä ei ole mitään erikoista. (toinen piste minulle. vakuuttele ulkomaalaisille aina, että mitään pahaa ei ole tapahtunut ja että Suomessa tämä on normaalia. Niin kuin onkin.) Kämppikseni oli sen sijaan huolissaan, että vessa saattaa olla sotkuinen, koska oli hänen siivousvuoronsa. Nauroin ääneen. Siinähän kuuraat. Niin teen minäkin. Loppujen lopuksi kaikki ihmiset lähtivät ennen neljää ja minä olin viimeinen pystyssä. Kolmas piste. Lopulta käperryin patjalle olohuoneen lattialle, koska sängyssä nukkui jo sveitsiläinen. Uhraudu. Neljäs piste.

Tämä päivä on mennyt ladatessa akkuja uutta viikkoa varten. Jostain kumman syystä joku kämppiksistäni oli kutsunut perheensä ja koiran päivälliselle ja he saapuivat aamupäivällä. KUKA PITÄÄ PÄIVÄLLISKUTSUJA TUPAREITA SEURAAVANA PÄIVÄNÄ? Hän. Yritin sulkeutua huoneeseeni, jotta minua ei kutsuttaisi syömään. Olisin nimittäin tarvinnut tuolini viereen pesuvadin, sillä jos olisin syönyt jotain, sille olisi varmasti ollut käyttöä. Olisi vain hiukan kiusallista aika-ajoin joutua tyhjentämään mahalaukkunsa kesken small talkin. ”Hieno sää tänään, eikö?”

Loppuviikko taas

Ensinnäkin: Miksi kaikki suomalaiset yhtiöt soittelevat minulle jatkuvasti? Olen saanut useita yhteydenottoja mitä erilaisimpiin tuotteisiin liittyen. Suomessa olisin mieluusti keskustellut näiden kauppiaiden kanssa puhelimessa, mutta en viitsi siitä lystistä maksaa. Annan heidän kuitenkin kertoa asiansa loppuun, koska en vain voi keskeyttää heitä. Olen samaa maata kuin he: ikuinen lehtimyyjä. Tiedän, mitä se vaatii. Olen monet kerrat itse vieräyttänyt kyyneleen puhelimessa, kun juttukumppani ei ollut halukas ostamaan Eeva-lehteä. ”Ei tää oo helppoo mullekaan. Ja Eevassa on lisäksi syviä ja koskettavia haastatteluja. Matti Nykästä ei näy Eevassa” Näin sanoin aina. Mutta silti: pitäkää omega3-tablettinne, pitäkää kalsarinne! En kaipaa ilmaisia kalsarinäytteitä, minulla on jo 5 euron ruisleipää.

Olen maailmankansalainen. Minä annan tutuille poskisuudelmia tavatessa ja erotessa. Täällä annetaan kolme kappaletta ja niissä riittääkin minulla tekemistä. Ensimmäiset poskisuudelmani oli sekin mielenkiintoinen kokemus. Tuttuni sveitsiläinen tutor-oppilas (Oikeasti mentor-oppilas, mutta kieltäydyn käyttämästä tätä ilmausta, koska mielestäni se on liioittelua. Kun palaan Suomeen, ryhdyn vaihto-oppilaiden guru-oppilaaksi.) halusi suudella minua poskille erotessamme, mutta en ymmärtänyt sitä heti, vaan hämmästelin vain, että miksi hän nojautuu eteenpäin. Luulin, että hän haluaa kuiskata minulle jotain, mutta tunsin pian märän moiskauksen poskellani. Niitä sateli lisää. Yritin vain heilua mukana ja näyttää luontevalta. Näin tuskin tapahtui. Nyt olen kuitenkin jo mestarillinen poskisuutelija ja en saa niistä kyllikseni. Hieno tapa, hieno tapa.

Kävin tällä viikolla juhlissa lentokentällä. Tämä kuulostaa mielestäni erikoiselta paikalta. Lentokenttä? Miten siellä voidaan juhlia? Kyllä voidaan. Käsittämättömän iso tila oli varattu näitä juhlia varten ja puitteet olivatkin loistavat. Ikkunoista pystyi seuraamaan, kun lentokoneet nousivat ilmaan ja paikalla oli todella paljon ihmisiä ja ne täyttivät tilan. Arvioin 2000-3000 ihmistä, mutta olen aina ollut huono arvioimaan mitään. Arvioin pari viikkoa sitten, että helppohan Jungfraulle (3500m) on vaeltaa, pitää vain pari taukoa välissä. Unohdin vain ottaa mukaani kiipeilyvälineet ja pipon, koska pystysuoraa jääseinämää on erittäin vaikea kiivetä ilman apuvälineitä. Pidin pari taukoa, niin kyllä se sitten siitä alkoi sujua.

Lisäksi jokaviikkoinen vessajuttu: siellä on cd-soitin. Kuka haluaa jammailla vessassa? Nykyään minä ainakin. Tanssaan siellä Children of Bodomin tahtiin ja pesen hampaitani. Herään näin iloisena aina uuteen aamuun. Minusta tuntuu, että vessassa ihmisistä kuoriutuu jokin aivan toinen persoona. En vain pysty yhdistämään vessassa tapahtuvia asioita johonkin kämppikseeni. Minäkin olen erilainen vessassa kuin sen ulkopuolella. Vessassa olen hyvin avoin, sosiaalinen ja ulospäin suuntautunut. Muualla en. Kunpa ihmiset tapaisivatkaan minut vessassa.

Yliopistoni (ETH) avajaisjuhlat olivat jo hetki sitten, mutta kerron niistä silti. Pöydässä oli erilaisia juustoja, leikkeleitä ja leipiä. Lisäksi tarjolla oli ilmaista olutta ja viiniä (!).En kummastellut, miksi TKK:lla ei ole tällaista avajaisjuhlaa, koska se on ilmeistä. Tietenkin siksi, että suomalaiset ovat vaivautuneita tällaisissa cocktail-tilaisuuksissa. Tarjolla oli myös raakaa pekonia. En edes tiennyt, että sitä voi syödä raakana, mutta ahmin ruokaa niin paljon kuin kykenin. Lisäksi otin muutaman siemauksen alkoholituotteita, mutta hyvin maltillisesti. Olin kuitenkin erittäin sairas seuraavana päivänä. Raaka pekoni ei tee hyvää. Siitä tulee huono olo. Onneksi voin kuunnella nykyään vessassa Britney Spearsia ja Kari Tapiota. Heti helpotti.