Ruoka

Yllätykset vessassa eivät ota loppuakseen. Peilikaappiin on nimittäin ilmestynyt Zovirax-tuubi ja joku on ilmeisesti käyttänyt sitä, koska tuubia on puristettu keskeltä. Olen suvaitsevainen ihminen, enkä hylkää henkilöä, joka kantaa jotain virusta enkä huomauttaisi aamulla, jos jollain on patti huulessa. Kaikki olisi muuten hyvin, mutta meillä on hammasharjat samassa mukissa! What’s yours, is mine. Vähän sama kuin hius pizzassa: ”kiva ylläri”. Minä olen yleensä solidaarinen ja erotan kaksi yhdessä olevaa hammasharjaa toisistaan, mutta ilmeisesti kaikki meistä eivät ole. Omani oli nimittäin tänään naimisissa sinisen hammasharjan kanssa. Yritin etsiä siitä Zoviraxin jäänteitä, mutten onnekseni löytänyt. En ole vakuuttunut Zoviraxin tehosta ja luulenkin, että viikon sisällä jokaisella meistä on kaunis kukinta naamassa. Toivottavasti tämä henkilö käyttää Zoviraxia ennaltaehkäiseväksi. Taidan piirtää peilikaapin oveen sarjakuvan, joka kuvaa, että laittaa vaan niin paljon Zoviraxia huuleen kuin sielu sietää. Minä maksan. Noh, tuon tuliaisena kotiin herpeksen joka tapauksessa. Lisään tästä hyvästä heidän ruokiinsa suolaa ja maitoihinsa viinaa. Tuliaisia Suomesta: sydän- ja verisuonitaudit sekä juoppohulluus.

Kävin tänään uimassa ensimmäisen kerran. Täällä on suuri uimahalli ja 50m allas. Olen tottunut hinkkaamaan Tapiolan pientä allasta päästä päähän, joten tämä tuntuu todella hyvältä. Lisäksi ratoja on tarpeeksi ja mummoja tarpeeksi vähän. Lisäksi vesijuoksijoita ei ole lainkaan! Jumalalle kiitos. Jumalalle tai neljän euron sisäänpääsymaksulle. Sentään jotain vastinetta saan rahoilleni. Mutta se tuntui sentään kotoiselta, että vesijumppaa harrastetaan täälläkin ja ohjaajalla oli 80-luvun jumppapuku. Liikkeet ovat myös yhtä typeriä. Hieman jännitti, että osaanko käyttäytyä uimahallissa oikein. Ensinnäkin täällä on yhteiset kuivaustilat. Kuivaustilassa on melko suuria puhaltimia, joilla voi kuivata itsensä. Lisäksi puku- ja suihkutilat on jaoteltu niin, että alle 16-vuotiaat ovat erikseen. Kummastelin asiaa. Kassalla taas tuotti vaikeuksia, kun kassatäti ei puhunut englantia. En tiedä, miksi aina kysyn sitä, sillä saan asiani hoidettua saksaksikin, kuten tänään myös kenkäkaupassa. Siihen kuluu vain puoli tuntia aikaa. Mihinkäs tässä kiire, valmiissa maailmassa. Onneksi niiden 50 sanan joukkoon, jotka tiedän, kuuluvat sanat: uida, maksaa, aika ja minä. Laittaa nämä mihin järjestykseen tahansa, niin aina tulee ymmärretyksi.

Olen metsästänyt ruisleipää jo useamman päivän ja joka leipomosta on tarttunut mukaan vaaleata leipää, joita myyjät väittivät ruisleiväksi. Yksi lisäksi syytti valaistusta. ”Se näyttää vain vaaleelta, nää lamput nääs.” Voi heitä. En kehdannut olla ostamatta. Maksaessani yritin sanoa, että on se sadan frangin seteli, nää valot vaan vähän hämää. Ei auttanut. Tänään ostin kuitenkin lähes aitoa ruisleipää. Ainakin se oli tummempaa kuin mikään aiemmin tapaamani. Ostin sen Zürichin juna-aseman torilta. Aina välillä aseman halli täyttyy kojuista, jotka myyvät ruokatuotteita. Luulin, että leipä maksaisi 2,90 euroa, mutta rahastaja vaatikin leivästä 5,20 euroa. En voinut enää olla ostamatta leipää, mutta tästä lähtien en käytä ruista. Tulkoon syöpä, tulkoon kuppa kylään. Tarjoan vaikka pullakahvit.

Lisäksi kuulin, että eräs kauppa keskustassa myy salmiakkia. Kävin siellä ja ilokseni setä tarjosi karkkeja ilmaiseksi maistettavaksi ja sieltä sai myös suomalaista salmiakkia, mutta en oikein pitänyt niistä. Maistelin ja vaikutin kiinnostuneelta, jotta saisin lisää. Maistelin myös karkkeja, joissa oli C-vitamiinia. Who am I kidding? Se on karkkia, ei ituja! Jos haluan pysyä terveenä, niin otan savihoitoja ja käyn psykoterapiassa, en ostamassa karkkia. Lopulta ostin puoli kiloa noitapillejä, 5,70e. En tarvitse niitä enää toiste.

Olin lisäksi julma egyptiläiselle. Hän kutsui ihmisiä kokkaamaan hänen luokseen. Peruin menoni, koska menen mieluummin oluthuoneelle. Minä en kokkaa. Entinen kämppikseni Pakistanista kokkasi jatkuvasti kavereidensa kanssa öisin. Samaa maata kaikki: Egypti, Pakistan ja Pohjois-Korea.