Olut

Mistä tietää, että on oikeasti perimältään suomalainen eikä ole adoptoitu Afrikasta tai Thaimaasta? Mistä tietää, että on saanut luojan lahjana pimeän maailmankatsomuksen ja sisäisen puukkojunkkarin? Kyllä. Se on jo vahva viite, jos pystyy lukemaan kokonaan Tuntemattoman sotilaan ja Täällä Pohjantähden alla -sarjan, mutta jos kolme eri kertaa baari-illan aikana joku tulee juttelemaan mukavia suomalaisista aiheista kuten jääkiekosta, niin asia on päivän selvä. Olen suomalainen. Se iski minuun lujaa. En ikinä pääse irti torppariperinteestä, metsätaloudesta tai ulkoisesta kansallispuvusta. Ei sillä, että tahtoisin niin tehdä, mutta sitä vain miettii, että miten vielä näinä aikoina näin selkeästi pystyy erottamaan karun Pohjolan ihmisen. Luulin, että rajat ovat avautuneet ja kaikenmoinen turismi Aasian suuntaan olisi voimakas ja näin kansalaisuudet sekoittuisivat. Tällä kertaa en ollut ottanut edes Marimekon kävelysauvoja ja Unikko-laukkuani mukaan, mutta silti loistin väen keskeltä.

Kaksi sveitsiläistä poikaa tuli luokseni ja sanoivat hyvin innokkaasti, että rakastavat suomalaista jääkiekkoa. En tuntenut näitä ihmisiä. Kysyin, että mistä he tietävät, että tulen Suomesta ja he vastasivat hyvin närkästyneen oloisesti, että totta kai he tietävät, sillä näytän ihan suomalaiselta. Juttelimme sitten pitkät tovit jalkapallosta ja jääkiekosta. Ikään kuin olisin ollut merkkihenkilö, koska tulen Suomesta. En ole merkkihenkilö. Hieman myöhemmin suomenruotsalainen tyttö tuli luokseni, koska myös hän erotti minut suomalaiseksi. Juttelimme vain tovin, koska minulta loppui juoma ja piti lähteä myös vessaan jonottamaan. Myös miesten vessaan oli pitkä jono. Käsittämätöntä. Mutta Suomi on pop.

Olin eilen Zürichin Oktoberfestilla. Oktoberfest tulee tänne, kun aito saksalainen on päättynyt ja juhla ilmeisesti viipyy täällä kuukauden. Mikään suuri kansanjuhla ei ole kyseessä, vaan Zürichin keskustaan ilmestyy vain valkoinen teltta. Maksoin sisäänpääsyksi 12 frangia ja tällä sai 30 frangin arvoisen juoma-/ruokalipun, joten olin tehnyt hyvät kaupat. Kulutin illan aikana kuitenkin enemmän kuin tuon 30 frangia, sillä litran tuoppi olutta maksoi 14,50 CHF ja jos juon olutta, niin tarvitsen myös jotain syötävää. Teinkin henkilökohtaisen ennätykseni ja join 2,5 litraa olutta. Lisäksi tanssin tuolilla ja löin käsiäni yhteen. Ei huolta, sillä en ollut ainoa, koska koko teltta jammaili tuoleilla ja tunnelma oli hyvin saksalainen. Minuutin välein löimme tuoppejamme yhteen ja joimme.

Tarjoilijattarenamme toimi varttunut, kansallispukuun sonnustautunut emäntä, joka oli tiukan oloinen. Useimmat tarjoilijattaret olivat tukevia, mutta rutistaneet itsensä korsettiin ja omaksuneet saksalaisen tunteen. Pelkäsin heitä. Vehnätissin kosto. Jos kukaan tietää tätä henkilöä, niin kun kuvittelee korsetin, vahvan meikin ja yhdeksän litran tuoppia käteen, niin saa hyvän käsityksen. Kun tilasin viimeistä olutta, niin tarjoilijatar kysyi jotain saksaksi, mutta en ymmärtänyt. Hän sanoi kuitenkin englanniksi, että olemmeko ikinä kuulleet tipistä. Luulin, että hän aikoo jyrätä minut alleen, joten tilanne oli hyvin uhkaava. Hän vaikutti todellakin siltä, että tarkoitti oikeasti, että ”Luultsä tosiaan, että mä pidän tätä typerää kolttua päälläni ja kannan olutta ihan huvikseni, häh?” Hymyilin hänelle kauniisti ja pakenin paikalta, koska olen nopeampi jalan kuin hän.

Ilta oli hyvä. Takkini ui oluessa, koska joku kaatoi tuoppinsa. Lisäksi rikoin espanjalaisen kaverini kameran, kun paiskasin sen lattialle. Hermostuin niin kovin. Kameralla ei pystynyt ottamaan enää kuvia. Sanoin hänelle kuitenkin, että kameralla pystyy yhä katsomaan otettuja kuvia, hyvä ettei kokonaan mennyt särki. Hän oli silminnähden ilahtunut ilouutisesta. Mutta tässäkin taas huomaa eron välimeren ihmisiin. Hän harmitteli asiaa ehkä minuutin ja tämän jälkeen ei mitään. Jos joku olisi rikkonut kamerani, niin olisin poistanut hänet puhelimestani ja piirtänyt hänen vihkoonsa rivoja kuvia. Hän ei kuitenkaan näin tehnyt.