Lentomatka

Pääsin perille. Matka sujui ongelmitta, mikä yllätti itsenikin positiivisesti. Minulla oli koneessa kolme paikka vierekkäin vain yksin minulle. Ensin mietin epäröiden, että kehtaanko tässä nyt vallata kaikki näitä penkkejä itselleni. Aloitin varovaisesti. Kun kone oli noussut ja lentoemännän selkä kääntynyt, nostin kainosti toisen jalkani jo omalle käsinojalle ja otin kunnon takakenon. Asento tuntui jo paljon mukavammalta. Paljon parempi paikka kuin mihin olin varautunut. Aina, kun lentoemäntä käveli ohitseni, leikin nukkuvaa, jotta hän ei kehtaisi herättää minua ja huomauttaa tökeröstä käyttäytymisestä. Ajattelin, että tämä lentohan sujuu helposti. Ostin juoman myyntikärrystä, koska jos olin maksava asiakas, niin minua kohdeltaisiin paremmin. Hetken päästä uskalsin lopulta heivata koko käsinojan ja nostin molemmat jalat penkille eli olin puoli-istuvassa asennossa. Poistin myös turvavyön. Siinä ehdin jo torkkua ja ajatus vieläkin mukavammasta asennosta hiipi mieleeni. Ihminen tahtoo aina enemmän kuin hänellä jo on. Ajatus leviää päässä kuin rutto. Mieli janoaa parempaa. Sitten se tapahtui, nimittäin lopullinen retkahtaminen. Vilkaisin taakseni ja siellä eräällä tytöllä oli täsmälleen sama tilanne kuin minulla, kolme tyhjää penkkiä. Mutta toisin kuin minä, hän oli siellä jo ketarat ojollaan ja lenteli unimaailmassa. Luultavasti suihkukoneella, sillä sellainen ääni siitä ainakin pääsi. Siinä samassa nostin epäröimättä kolmannenkin penkin käsinojan ja minulla oli kolmen penkin suora. Heittäydyin siihen pitkin pituuttani ja olo oli vapautunut. Voisin aina sanoa: ”Mutta toi tossa mun takana alotti.” Tältä se siis tuntuu. Olin pahis. Lopulta huutelin törkeyksiä pukuihmisille ja ostin six-packin.

Löysin lentokentältä uuteen kotiini ilman harharetkiä. Satunnaiset ihmiset saattoivat yllättäen sanoa jotain, mutta muistin olla reagoimatta. Ei ihmiskontakteja vielä. Talon alaovella joku tarjosi apuaan, koska minulla oli huomattavan paljon tavaraa, mutta potkaisin häntä sääreen ja hän tajusi pointin. Hyvä niin. Yllättäen ulko-ovissa ei lue asukkaiden nimiä eikä saman rapun asunnoilla ole erillisiä numeroita! Olemme kaikki yhtä suurta perhettä. Perhe 96, hyvää päivää. Lisäksi asuntojen ulko-ovet eivät mene lukkoon, jos niitä ei laita avaimella ulkoa. Hieman erikoista sekin. Sovimme kämppisteni kanssa, että lukitsemme ulko-oven, jos ketään ei ole kotona. Sepä mukavaa, sanoin.

Kämppikset vaikuttivat ensi näkemältä mukavilta. Tapasin kaksi tyttöä ja kiinalaisen. Mutta tämä ei ollutkaan mikään normaali kiinalainen. Hän oli pitkä. En ole vielä selvittänyt, että kumpi meistä on pidempi, mutta mittaamme sen selät vastakkain, kun seuraavan kerran tapaamme. Olin hieman ehkä pettynyt, sillä olin valmistautunut, että taputan häntä isällisesti päälaelle tavatessamme. Niin teen aina heille. He pitävät siitä. Ainakin hymyilevät aina hyvin maireasti.

Kämppä on erittäin hieno ja ihan uusi. Pyykinpesuhuone, astianpesukone, hyvät vessat ja parinkymmenen neliön parveke. Mutta kämpästä voin kertoa toiste. Seuraavan kirjoituksen otsikko onkin: Liukuoveni ja minä