Kaupan tarinat

Käytän aina samaa kauppaa ruokaostoksiin. Eilen tapasin jonkun uuden ystäväni kaupassa. Hän tajusi, että olen ulkomaalainen, kun kysyin jotain neuvoa englanniksi henkilökunnalta. Kassajonossa meidän välissämme oli yksi ihminen, joten emme olleet peräkkäin. Tämä ei estänyt meitä kuitenkaan ystävystymästä. Hän huuteli minulle. Yo man. Hey, you man! En käsittänyt, että tämä uusi ystäväni puhui minulle. Mietin vain omia asioitani, mutta sitten hän kosketti minua ja minä säpsähdin. Olin pelokas.

- Mistä tulet, man?
- Suomesta.
- Ahaa. Joka tuhannes ihminen on Suomesta, yo man.
- Niin on. Saisit olla tyytyväinen, että tapasit minut.

Olin tyytyväinen itseeni, koska keksin salamannopeasti hyvän vitsin. Nyt tajuan, että ei tuo ainakaan minua naurata. Kävelin kaupasta ulos ja hän seurasi minua.

- Mitä opiskelet täällä, man?
- Solubiologiaa
- Wau, man. That’s awesome, man. Teen rap-musiikkia. Mulla on yks biisi, jossa on riimejä geeneistä.

Housuni valahtivat 30 cm alemmaksi. Olen kameleontti. Mukaudun aina tilanteisiin. Tämän jälkeen hän alkoi esittää biisiään minulle kadulla ja yritin vaikuttaa luontevalta, vaikka tilanne oli ehkä hieman hankala. Nyökkäilin biisin rytmiin. Jotain tässä biisissä sanottiin geeneistä, ehkä Mendelistä ja resessiivisyydestä. Kun hän lopetti, en sanonut mitään. Lopulta kysyin, että tekeekö hän keikkoja ja hän kertoi, että voi heittää minulle tässä kaupan edessä yhden setin, koska hänellä oli mikki ja kaiutin mukana. Päässäni alkoi jyskyttää. ”Please, don’t kill me. Please don’t kill me. Suojaa päätä. Muista suojata päätä, se on tärkeintä.”

Hän luopui kuitenkin tuosta ajatuksesta, että heittäisi keikan minulle ja hän kysyi nimeäni ystävällisesti. Hän oli Shaolin. ”Vähän niin kuin Shaolin-munkit.” Huomasin, että hän halusi kätellä minua, mutta ei normaaliin tyyliin, vaan coolimmin. Hämmennyin jälleen, sillä vihaan näitä käsijuttuja. Onneksi heilautin kättäni ilmeisesti oikein ja kättelymme oli ikään kuin ote kädenväännössä. Muistin, että olen jo tottunut näihin erilaisiin tervehdystapoihin mm. Tapiolan uimahallin porealtaassa. Olin vanha kettu.

Juttelimme vielä hetken ja lopulta oli aika erota. Pelkäsin, että hän haluaisi ottaa jotain kontaktia myöhemminkin, sillä hän vaikutti erittäin innokkaalta. Tyydyimme kuitenkin vain tervehtimään hyvästiksi samaan tyyliin kuin olimme jo kerran tehneet. Lisäksi paiskasimme nyrkkejämme vastakkain. Tietysti.

Tänään menen jonkun toisen kommuunikämpän juhliin. Eräs henkilö kutsui minut sinne, koska olemme jo niin hyviä tuttuja. Olemme viettäneet aikaa yhdessä yhteensä noin 4 minuuttia, mutta ilmeisesti meillä on vain jokin erityinen yhteys. Sellainen yhteys, että hän luottaa siihen, etten varasta heidän läppäreitään tai syö jääkaapista kämppisten makkaroita. Ajattelin, että ostan iltaa varten jotain vahvempaa juotavaa ja jatkaisin sitä kolalla. Näin ei tule käymään. Epäonnistuin kaupassa niin pahasti, etten saanut ostettua vodkaa. Se riittää jo saamaan minut hämmennyksen valtaan, että tomaattien seuraksi saa ostaa Tequilaa, mutta lisäksi viinakaappi on kassaa vastapäätä, joten päätös, mitä ostaa, tulisi tehdä sekunnissa, koska muuten jono tukkeutuu ja ihmiset lyövät. Ennen viinakaappia on tupakkakaappi. Nämä molemmat on suljettu lasiovella, jota ilmeisesti saa liikuteltua. En ollut ihan varma asiasta, joten päätin harjoitella tupakkakaapin lasiliukuovella. Vedin, työnsin ja rynkytin ovea, mutten saanut sitä auki. Aloin jo hätääntyä. Entä jos kaapit ovatkin lukossa ja minun tuleekin pyytää kassaa antamaan minulle viinaa. Ei. Koko homma meni pieleen. Minulla ei ollut enää jonossa tarpeeksi aikaa opetella lausetta saksaksi eikä lisäksi tietoa, mitä viinaa kaappi sisälsi. Päätin luovuttaa. Maksoin ostokseni ja kävelin allapäin viinakaapin ohi. Pullot huusivat nimeäni. Ne veisasivat kutsuvirttään seireenien lailla.

Nyt minulla ei ollut mitään. Päätin tehdä hätäratkaisun ja palata samaiseen kauppaan kerättyä rohkeutta ja ostaa pullon viiniä. Pieni vilkaisu viinakaapille ja käänsin nopeasti pääni pois. Olin lyöty. Tuo pirullinen kaappi. Niin pirullinen ja sitä lisäksi vahtii silmä tarkkana hyvin ärhäkän oloinen kolmileukainen Kerberos, kassatäti. Menin viinihyllylle ja otin valkoviiniä. Tuntui, että pullo nauroi minulle ivallista naurua. Hahaa. Se nauroi yhä kovempaa. Kaappasin mukaani vielä rekvisiitaksi hirvittävän näköistä lihaa. Vaihdoin kassaa, koska en halunnut joutua lähellekään tuota katalaa kaappia. Samalla hetkellä, kun kassakone kilahti maksettuani viinipullon, koko viinihylly rehahti nauruun. Voi tätä kamalaa päivää. Viinapullot kaapissa itkivät verikyyneliä. Niin tein minäkin.